perjantai 17. helmikuuta 2012

Kaaoksen hallintaa


Vuosien varrella olen onnistunut keräämään jos jonkinmoisia käsityötarvikkeita. Minulla on tapana hukata kaikki ja ostaa uusia tilalle. Viimeisen vuoden ajan olen järjestelmällisesti vienyt ompelutarvikkeita jotakuinkin tiettyihin paikkoihin. Nyt oli aika lajitella osa niistä. 






Joskus tulevaisuudessa täytyy lajitella puikot ja virkkuukoukut. Saakohan käsityöliikkeestä sellaista taulua, johon puikon työntämällä saa selville sen koon? Muuten ei kai lajittelu onnistu. Jos olet nähnyt sellaisia myytävän, saa vinkata. Ja milloinkohan langat selvittelisi, ettei turhaan ostaisi uusia.

Ja jonakin vuonna lajittelen kaavapaperit, vanut, vuori- ja liimakankaat, muut kankaat, kaavakynät ja kaiken sellaisen. Ehkä.

Surkea esimerkki epätäydellisestä järjestelmällisyydestäni saatiin viikko sitten sunnuntaina. Tuolloin käly oli kylässä ja keittiön kuivauskaapista piti kaivaa jotakin. Ei tarvinnut kuin ovi avata, niin muoviset purkit ja purnukat vöyryivät ulos. Ei pystynyt käly jättämään mainitsematta, että minulla on periytynyt vaiva. Se on sukuvika kun suksi ei luista ja sitä rataa...


4 kommenttia:

  1. Heippa, 101 ideaa lehden sivuilta bongasin Succaplokin
    puikkomitan, nettisivuilla näyttäisi olevan useampiakin malleja :)

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terve Noora! Googlen kautta löysin tuon Succaplokin. Siellä oli juuri se, mitä etsin. Kiitos vinkistä!

      Poista
    2. Hyvä kun oli apua, itsekin mietin puikkomitan ostamista :)

      Poista