keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Uutta elämää


Kevätaurinko paistaa jo sen verran, että on aika muistaa kesänkin vielä tulevan. Pari päivää sitten istutin tomaatin ja paprikan siemenet kesää varten. Istutin ne maitopurkin pohjiin. Laitoin jokaiseen purkkiin kaksi siementä. Aiempina vuosina olen kasvattanut taimia aivan liian suuren määrän tarpeisiini nähden. Niinpä nyt päätin pysyä kohtuudessa. Aiemmat kokemukset ovat osoittaneet, että siemenet itävät varsin luotettavasti, joten odotettavissa on, että saan tälläkin kylvömäärällä riittävän monta tainta.

Koristelin maitopurkit siemenpussien kuvilla. Eipä tarvinnut yrittää kirjoittaa tölkin liukkaaseen pintaan. Aika hienot tötsät tuli!


Luin puutarhalehdestä, että taimia olisi hyvä idättää lämpimässä. Tämähän on aivan maalaisjärkeen käypä tieto, mutta uutta artikkelissa minulle oli se, että lämmin paikka voi olla esimerkiksi lattialämmityksen päällä. Eipä ole tuo tullut mieleen itselle. Niinpä purkkini ovat nyt kylpyhuoneen lattialla matkalla kohti kasvua. Toivottavasti se onnistuu. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti