sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Syntymäpäivähemmottelua


Syntymäpäivänäni päätin hemmotella itseäni leipomalla kakun. Kakuksi valikoitui prinsessa-kakku, mikäs muukaan. En ole koskaan ennen leiponut sitä. Kokeilin tällaista ohjetta:

Pohja:
4 munaa
2 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta

Vaniljakreemi:
2 dl kermaa
2 munankeltuaista
1½ rkl perunajauhoja
1 rkl sokeria
½ vaniljatankoa
2 dl kermaa vatkattuna

Täyte:
2 dl vadelmahilloa ja yllämainittu kreemi

Päälle:
2 dl kuohukermaa vatkattuna
1½ pakettia Dr Oetkerin sokerimassaa

Koska en pidä marsipaanista, josta prinsessakakun kuori yleensä tehdään, muutin sen sokerimassaksi. Ohjeesta tuli muuten hyvä kakku, mutta kreemi olisi saanut olla paksumpaa. Vaikein paikka toteutuksessa olikin kreemin keittäminen. Ensimmäisellä yrittämällä vaniljakreemistäni tuli vaniljakakkara. Yritin saada sen juoksevammaksi sauvasekoittimella, jolloin siitä tuli joustavaa purkkaa. Ei auttanut muu kuin keittää uusi. Aiemmasta oppineena ryntäsin pihalle keitosta jäähdyttämään heti, kun huomasin sen alkavan saostua. Lopputulos oli tälläkertaa onnistunut. 

Sokerimassan muotoileminen kakun päälle ei ennakkoluuloistani huolimatta ollutkaan hankalaa. Sain varsin helposti kakun päällystettyä siististi. Kakku oli kuitenkin niin märkä, että sokerimassa repesi parista kohdasta. Toisen repeämän päälle taiteilin lehden. Toinen repeämä sai jäädä, koska kakku kuitenkin syötäisiin ihan kotosalla pian. Kakusta tuli lopulta hyvänmakuinen ja kivannäköinen. Koristelin sen valokuvaa varten silkkinauhalla. Nauha sopii hienosti servettiin, joita sain Puolasta tuliaisena muutama kuukausi sitten.





2 kommenttia:

  1. Tosi upea kakku! En olisi uskonut, että sokerimassaa voi muotoilla noin kätevästi! Tai sitten vain sinulla on niin kätevät kädet...! Myöhäiset synttärionnittelut!

    VastaaPoista
  2. Joo, olin jopa hieman yllättynyt hyvästä lopputuloksesta. Ei se ollut vaikeaa. Kiitos onnitteluista!

    VastaaPoista