perjantai 10. elokuuta 2012

Kamalasta kauniiksi


Kun kaksi vuotta aikoo, voi saada jotakin aikaiseksi!  

Säät olivat syöneet pihavaraston oven. Sen paneelit olivat muuttuneet u-kirjaimen muotosiksi ja miltei irronneet ponteistaan. Oven rakenteet olivat juuri ja juuri koossa, vaikka muoto olikin venynyt jo salmiakin muotoiseksi. Oli todellakin aika tehdä sille jotakin. 

Harmittaa, ettei tullut otettua kuvaa vanhasta ovesta kaikessa kauheudessaan. Alla kuitenkin kuva projektin alkutaipaleelta. Siinä ovesta on irroitettu paneelit ja mustuneet villat paneelien alta.



Kunnostustyö jatkui paneelien sahaamisella. Sirkkelillä vanhan saunan paneeleista saatiin oikeanmittaisia ovea varten. En sahannut itse, vaan minulla oli oma sirkkelipoika (viimeinen ilmaus olympiavoittajaa mukaellen, jolla YLE:n haastattelun mukaan oli oma rantapoika. Voiko juuri hauskemmin sanoa?). Sahaamisen jälkeen maalasin paneelit pohjamaalilla.



Pohjamaalilla maalaamisen jälkeen oveen kiinnitettiin tukiraudat, jotta salmiakkimuoto saatiin oikaistuksi. Sitten paneelit kiinnitettiin naulapyssyllä paikalleen.



Kun ovi oli saatu kokoon, maalasin siihen vielä kaksi kerrosta valkoista pintamaalia. Ovesta tuli näin tosi hieno! Jatkossa vielä parantelen lopputulosta vaihtamalla oveen kahvan. Tämä tapahtuu sitten kun varsinaisen ulko-oven kahva vaihdetaan. Tuo vanha kahva muuttaa sitten tähän oveen. 


1 kommentti:

  1. Hello, thank you for visiting my blog!
    Yours is so beautiful and I'm so happy to get to know you! I really enjoy your work, it's adorable!!!

    VastaaPoista