lauantai 30. maaliskuuta 2013

Melkein Fabergé 3


Hyvää pääsiäistä!

Koristelinpas tänäkin vuonna pääsiäismunan. Viime vuonna tein tällaiset: Melkein Fabergé 1 ja Melkein Fabergé 2. Tämä on sitten Melkein Fabergé 3. Työ on tehty tulostamalla kuva silkkipaperille ja kiinnittämällä se decoupage-lakalla kananmunan päälle. 

Työn aluksi tyhjensin kananmunan sisuksen kuoresta. Tein kuoreen keskelle ylös ja alas pienet aukot. Ylös pienemmän kuin alas. Ylemmästä puhalsin ja alemmasta sisus tuli ulos. Tämän jäkeen kuori kannattaa pestä huolella, etenkin silloin jos käyttää valkoista silkkipaperia. Kun en tajunnut olla erityisen huolellinen, kävi niin, että askarrellessa kananmunan sisältä valuikin keltuaista, joka sotki työn. Yök!

Tämän jälkeen käsittelin valokuvaa kuvankäsittelyohjelmalla. Muutin sen mustavalkoiseksi ja korostin reunoja. Tämän jälkeen teippasin tulostuspaperiin palan silkkipaperia. Vaati minulta melkoista kärsivällisyyttä saada printteristä ulos oikeankokoinen tuloste. 



Tulostamisen jälkeen leikkasin silkkipaperiarkista kuoren peittävä palan. 


Silkkipaperin reunoihin on hyvä leikata nipsauksia (kuten peruskoulun käsityönopettajani sanoisi). Näin paperi taipuu paremmin kananmunan muotoihin. Sitten vain decoupage-lakkaa kuoreen ja paperi päälle. Ohutta paperia on helppo muotoilla. 

Olin ostanut kananmunia, joissa oli violetit kanalamerkinnät. Niitä oli aika vaikeaa peittää. Jouduin laittamaan viisi ylimääräistä kerrosta paperia leiman päälle. Nämä paikkapaperit kannattaa liimata ennen päällispaperia, jotta niiden reunat jäävät piiloon. Tämän jälkeen leima vieläkin hieman kuulsi paperien läpi. 


Kun kuori oli päällystetty, kiinnitin naaman paikalleen.


Koska vein osan kasvoista pääsiäislahjaksi, tein vielä tuomisille rasiat: Leikkelin kanamunakennon palasiksi ja maalasin palaset vesiväreillä.



2 kommenttia:

  1. Hieno! En ollutkaan ajatellut, että silkkipaperia voisi tulostaa tuolla tavalla! Hyvä idea!

    VastaaPoista
  2. Joo, onnistuu tulostaminen noinkin. Toivon muille parempia kuvankäsittelytaitoja kuin itselläni on. Työskentely on silloin huomattavasti helpompaa :).

    VastaaPoista